Bangkok
Pari päivää Bangkokissa riitti taas vähäksi aikaa, käytiin parissa ostoskeskuksessa pyörimässä ja khao san roadilla syömässä & juomassa ja siitä jatkettiin vielä muutamaan baariin, tuk tukilla mentiin täysiä. Khao sanilta löytyi myös grillikojusta sammakoita, satiaisia ja torakoita mausteöljyllä maustettuna, vihdoin pääsin maistamaan niitä. Satiaiset/madot oli tosi maukkaita, torakka ei niin hyvää. Leffassa tuli myös käytyä, kuningas on thaikuille ilmeisen tärkeä ja elokuvan alussa noustaan seisomaan ja tuijotetaan kuninkaan kuvia jonkin kansallishymnin soidessa samalla. Aurinko meinasi vähän paistaa ja käytiin puistossa istumassa. Selvisi myös että skytrain + normaalijuna yhdistelmällä pääsee suoraan Suvarnabhumin lentokentälle ja hintaa kertyy vain 75 bahtia, eli puolet edullisempi vaihtoehto kuin taxi.
Malesia
Bangkokista lennettiin siis Malesian länsirannikolle Penangiin, josta oli tarkoitus jatkaa samana iltana Langkawin saarelle, mutta johtuen low-seasonista ei lauttoja kulkenut illalla ollenkaan ja jouduttiin jäämään Penangiin yöksi. Taxikuski tiesi suhteellisen halvan majoituksen läheltä lauttasatamaa, jossa sitten yövyttiin. Sänky oli pirun kova ja ainakin Teea valitteli selkää. Seuraavana aamuna 8:15 lähti lautta Langkawille ja tultiin tänne Cenang beachille. Ranta on tosi leveä ja maisemat hienot. Tähän aikaan turistit on vähissä ja rannalla on tilaa maata miten päin haluaa. Aurinko paistoi eilen koko päivän ja suomalainen valkoinen iho sai kyytiä. Ehkä tämä punainen väri muuttuu rusketukseksi. Tämä saari ei ole mikään bilettäjän paikka, eli yöelämä on melko vähäistä. Iltaisin ollaan käyty istumassa babylon-nimisessä rantabaarissa. Tänään käytiin cable car hissillä 700 metrin korkeudessa ”vuoren” päällä josta oli tosi mahtavat näköalat. Cable car on siis levin gondoli-hissiä vastaava rakennelma joka kuskaa porukat ylös viidakkoon näköalatasanteelle. Välillä hirvitti vähän olla heiluvassa kopissa ja pudotusta alas yli 100 metriä. Muitakin aktiviteetteja kuten varjoliitoa ja vesiskootterilla ajelua täällä voisi rannalla harrastaa, mutta täytyy yrittää pitää vielä tässä vaiheessa budjetti hanskassa ja jättää harrastukset Phukettiin. Ihmiset täällä ovat suurimmalta osin muslimeja ja se näkyy katukuvassa ja esimerkiksi suurin osa kaupoista ja osa ravintoloista ei myy alkoholia. Rahavaihtopisteelläkin jono vain kasvoi kun muslimille oli sattunut juuri rukouksen aika. Langkawilla ollaan vielä kaksi yötä ja sen jälkeen suunta on todennäköisesti Krabille ja siitä ensi perjantaina määränpäähän Phukettiin.
Koululta tuli sähköpostia jossa pyydettiin valitsemaan kurssit ja muodostamaan lukujärjestys. Tällä hetkellä näyttäisi siltä että koulua on joka päivä 5 tuntia paitsi tiistaina, jolloin minulla ei ole koulua ollenkaan. Toivottavasti pidennetyt viikonloput on kuitenkin mahdollisia että pääsisi tekemään pidempiä reissuja kuin perjantaista sunnuntaihin ja tuon tiistain vapaapäivä vaikuttaa melko turhalta.
Kaikki on mennyt tähän asti hyvin, mitään ei ole varastettu eikä mahakaan ole vielä mennyt niin sanotusti kuralle. Sen aika kyllä varmasti koittaa vielä jossain vaiheessa. Kuvia en vielä tässä vaiheessa ole jaksanut siirtää koneelle, mutta lisäilen niitä jälkikäteen. Nettiyhteytenä ollaan käytetty viereisen marketin avointa wlania, joten kovin kauaa siinä pihalla ei kehtaisikaan kuvia latailla nettiin. Greetings from Langkawi!
np: Pendulum – The Island – pt I
Moro! Ai hitto en tiennytkaan et olitte kans Langkawilla, ite olin siella just 8.-12.9., taisitte tulla just ku me lahettiin! Ja me oltiin kans Cenang beachilla ja pari iltaa Babylon beach-baarissa nauttimassa changia ja shishaa ;P Me tullaan ma 26.9. eli reilun viikon paasta Phuketiin ja lahetaan siita purjehtimaan, pitaisko naha pikaisesti, jos oot maisemissa? Mut mahtavaa vaihtoa teille, palaillaan ja ollaan yhteyksissa!
VastaaPoistaTerve! Me saavuttiin vasta 14.9 Langkawille ja tänään tultiin krabille. Meillä on just ma 26.9 orientaatiopäivä koulusta ja mennään kai phi phi saarille tjtn mut jos vaan mahdollista niin nähään, pistän mun thainumeron näkyville sit ku saan sellasen hommattua. Hyvää vaihdonjatkoa sulle kans!
VastaaPoista