maanantai 3. lokakuuta 2011

Kuvia kämpästä


Viikko on taas vierähtänyt ja tänään oli ekat luennot koulussa, human resources management ja strategic management kursseilla oli thailuennoitsijat, onneksi molemmilla oli englanti ihan hyvin hallussa. Hieman tulee kyllä yläasteajat mieleen kun paikalliset opiskelijat huutavat käytävillä. Viime viikolla käytiin tiistaina hakemassa koulupuvut, keskiviikkona oli pienimuotoinen kurssi Thaimaan ja Phuketin historiaa & kulttuuria. Torstaina käytiin vierailemassa paikallisessa lastenkodissa, jolle myös osa meidän vaihto-ohjelman kurssimaksusta lahjoitettiin. Perjantaina lähdimme phi phi saarille koko vaihtariporukalla. Perjantaina makoiltiin rannalla, keli oli aurinkoinen. Illalla sovittiin yhteistapaaminen apache nimisessä rantabaarissa ja istuttiin rannalla iltamyöhään asti. Lauantaina käytiin veneretkellä yhdellä saarella ja sen jälkeen vielä hyppimässä kalliolta. Lauantai-iltana samanlaista meininkiä kuin perjantaina ja sunnuntaina veneellä takaisin Phukettiin. Hyvä reissu kaikin puolin.

Yhteiselo meidän talossa on lähtenyt hyvin liikkeelle, porukkaa tänne tulikin yhteensä 11. Henri ja Olli olivat viimeiset vahvistukset, heille käytiin ostamassa kerrossänky joka purettiin kahteen osaan. Pussilakana on Thaimaassa tuntematon käsite, lakanasetit sisältävät vain aluslakanan, tyynyliinan ja bolstercasen sellaiselle unikaverina käytettävälle pötkylälle. Täytyy siis selviytyä ilman pussilakanaa. Siivooja meillä käy kaksi kertaa viikossa ja se on kyllä ihan hyvä koska 11 henkilöä saa aika paljon jätettä ja sotkua aikaan.  Ei jaksa kirjoitella enempää, palataan taas asiaan!

Koulupuku päälle ja menoks

Mun huone

Alakerran olohuone

Allasalue

Näkymä yläkerrasta suoraan golfkentälle

Talo kadulta päin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti